Harjoitustasot ja ohjeet

Mikkelin Tanssihullut ry

Harjoitustasot

Harjoituksia pidetään kolmella tasolla: alkeet, alkeisjatko ja jatko. Itselle sopivalla tasolla oppii parhaiten. Ohjaajat auttavat tarvittaessa ryhmän valinnassa.

Alkeet = En ole ennen tanssinut lavatansseja tai en ole käynyt tanssiharjoituksissa. Opetus lähtee perusaskeleista ja kustakin lajista harjoitellaan pari peruskuviota.

Alkeisjatko = Osaan perusaskeleen, mutta haluan kerrata alkeissa opittua ja oppia hieman lisää.

Jatko = Osaan perusaskeleen ja muutaman kuvion ja tanssi sujuu. Haluan oppia lisää kuvioita ja tanssitekniikkaa.

(Edistyneet = Osaan lähes kaikki tanssit hyvin ja paljon kuviota. Haluan oppia lisää tanssitekniikkaa, musiikkiin tanssimista ja vaikeampia kuvioita.)

Ohjeet

Seuratanssissa yhdistyvät hienolla tavalla liikunnan ilo, musiikista nauttiminen ja vuorovaikutus toisten ihmisen kanssa. Tanssinopettelu on hauskaa, kun ryhmässä vallitsee iloinen ja kannustava ilmapiiri. Seuraavassa esitellään lyhyesti Mikkelin Tanssihullujen harjoituskäytäntöjä. Lisäksi annetaan muutamia vinkkejä siitä, miten jokainen voi osaltaan huomioida muita ja tehdä harjoittelusta entistäkin mukavampaa.

Harjoitusten kulku

Osallistujista pidetään kirjaa, joten tunneille on syytä tulla ajoissa jotta ilmoittautumiset ehditään kirjata ennen opetuksen alkamista. Jos maksat tunnin, tuothan tasarahan!

Kaikilla tunneilla sovelletaan jatkuvaa parinvaihtoa, joten omaa paria ei tarvita. Yleensä viejät pysyvät paikoillaan ja seuraajat kiertävät ringissä tanssisuuntaan eli vastapäivään. Parin vaihtaminen ei ole pakollista. Jos haluaa harjoitella vain oman parin kanssa, on huomaavaista jättäytyä selvästi vaihtoringin ulkopuolelle.

Jos harjoitusohjelmassa on kaksi tai useampi kerta peräkkäin samaa lajia, on suositeltavaa osallistua kaikille tunneille. Toisella kerralla kerraltaan ensimmäisen tunnin asiat, mutta mennään myös eteenpäin. Oppimiseen tarvittavia toistoja saa myös enemmän, kun osallistuu kaikkiin lajista tarjottaviin tunteihin.

Vaatetus ja varusteet

Asu on harjoituksissa vapaa; pääasia että vaatteissa on mukava liikkua. Yksi suosii jumppavaatetusta, toinen farkkuja ja näkeepä harjoituksissa suoria housuja ja hameitakin.

Kengät voivat olla tanssikengät, tanssilenkkarit tai muut mukavat kengät, joista ei jää lattiaan tummia jälkiä. Kaikkein korkeimpia korkoja kannattaa välttää turvallisuussyistä.

Tanssiminen voi olla yllättävän hikistä hommaa! Ennen harjoituksia on syytä peseytyä ja pukea puhdas paita päälle. Mukaan voi ottaa myös vaihtopaidan.

Tunneille kannattaa tuoda oma juomapullo ja tarvittaessa pieni pyyhe.

Yhdessä oppiminen

Tanssin harjoitteleminen on mukavaa kun kaikki ovat ystävällisiä ja kannustavia toisiaan kohtaan. Paria tervehditään iloisesti ennen tanssia ja kiitetään tanssin jälkeen. Daamin voi ohjata kohteliaasti seuraavalle viejälle.

Erityisesti alkeistunneilla on tärkeää, että tunnin aikana harjoitellaan tunnin aiheena olevia asioita. Kannustamme hyödyntämään vapaaharjoitusvuoroja muuhun harjoitteluun! Jokainen oppii omaan tahtiinsa ja keskittyy yhteen asiaan kerrallaan; annathan parillesi harjoittelurauhan. Toisen neuvomisessa kannattaa käyttää harkintaa, kun taas positiiviset ja kannustavat sanat ovat aina paikallaan!

Jotta vierustoverisi kuulisivat, mitä ohjaaja puhuu, on huomaavaista välttää kovaäänistä keskustelua opetuksen aikana.

Kuinka olla turvallinen ja miellyttävä partneri

Painavat kellot, isot korut ja teräväkiviset sormukset kannattaa riisua tunnin ajaksi ja tyhjentää taskuista terävät esineet. Voimakkaita hajusteita on hyvä välttää.

Harjoituksiin ei saa tulla sairaana. Ethän yski kämmeneen, jonka ojennat seuraavassa hetkessä parillesi! Muista käsien pesu ennen harjoituksia ja harjoitusten jälkeen. Harjoituspaikalla on tarjolla myös käsidesiä.

Tanssiessa saa luvan kanssa olla lähellä tanssiparia, mutta ahdistelu ja seksuaalinen häirintä on kiellettyä. Ohjaajilla on oikeus pyytää häiritsevästi käyttäytyvää henkilöä poistumaan harjoituksista. Harjoituksiin ei pidä tulla alkoholin vaikutuksen alaisena. Ohjaajilla on oikeus pyytää päihtynyttä henkilöä poistumaan.

Tanssihullut ei vakuuta opetukseen osallistujia – varmista että vakuutuksesi ovat kunnossa!